Sök evenemang

Ti On To Fre
20212223242526
2728291234
567891011
12131415161718

Barnevenemang

Siiri ja kamala possu

Föreställning på finska
---------

Tiina Nopola

Nautinto naperoille

Siiri ja kamala possu -näytelmä perustuu löyhästi samannimiseen kirjaani (2005). Idean kirjaan sain aikoinaan tyttäreltäni, jonka pehmopupu joutui hoitoon nallesairaalaan.

Näytelmässä 6-vuotias Siiri löytää pupustaan reiän, josta pursuaa pumpulia. Yhdessä ystävänsä pikku-Oton kanssa Siiri kuljettaa pupunsa paikattavaksi nallesairaalaan, mutta sairaalasta palautetaankin Siirille aivan erinäköinen olio.

”Pupu on muuttunut sairaalassa possuksi!”, Siiri kertoo pikku-Otolle.

Siiri ei pidä possusta, koska sillä on kummallinen häntä ja omituinen nenä. Siiristä tuntuu, että possu kasvaa yöllä ja sotkee ja riehuu hänen huoneessaan.

Nähtäväksi jää, onko rokkaavalla ja laulavalla possulla tulevaisuutta Siirin luona. Ja palaako Siirin pupu enää koskaan kotiin.

Siiri ja kamala possu -näytelmä kertoo komiikan keinoin ennakkoluuloista ja erilaisuuden hyväksymisestä.

Kirjailija Tiina Nopola

Tiina Nopola on kirjoittanut yhdeksän Siiri-kirjaa, joiden kuvitus on Mervi Lindmanin. Syksyllä 2011 ilmestyi kuvakirja Siiri tekee maalin.

Tiina Nopola on kirjoittanut yhdessä Sinikka Nopolan kanssa yhteensä lähes kolmekymmentä Risto Räppääjä- ja Heinähattu ja Vilttitossu -kirjaa sekä näytelmiä, musikaaleja, lastenoopperan librettoja ja elokuvakäsikirjoituksia.

Rooleissa: Elina Reinikka, Matti Laine

Ohjaus: Taina Mäki-Iso
Lavastus ja puvut: Heini Granberg
Musiikki: Maija Karhinen-Ilo
Valosuunnittelu: Teppo Saarinen
Äänisuunnittelu: Ari-Pekka Saarikko

Kesto: noin 40 min
Ikäsuositus: 3-7 vuotiaat

Tidpunkter
to 23.2 kl 10 25.2 kl 11 on 29.2 kl 10 to 1.3 kl 10 3.3 kl 11 to 8.3 kl 10 10.3 kl 11 on 14.3 kl 10 17.3 kl 11 to 22.3 kl 10 24.3 kl 11 to 29.3 kl 10 31.3 kl 11
Typ av evenemang
Plats
Helsingfors stadsteater, Lilla scenens foajé
Djurgårdsvägen 5
00530 HELSINGFORS
09-394022
Biljetter
7 €
Helsingfors stadsteater
09-394 022
Lippupiste
0600 900 900
Arrangör
Helsingfors Stadsteater
Första linjen 2
00530 Helsingfors
09-394022