IV Valtakunnalliset Olutharrastuspäivät 2010
Olutharrastajat kokoontuvat Helsingissä
Valtakunnalliset Olutharrastuspäivät järjestetään neljännen kerran heinäkuun lopulla Helsingissä. Kymmenen vuotta toiminut Olutverkko ja OK – OlutKulttuuriKlubi kokoavat kaikenlaisia olutharrastajia keskustelemaan toimintamuodoista ja niiden kehittämisestä
Onnettomassa jamassa käynnissä oleva ajankohtainen olut- ja alkoholipoliittinen keskustelu tulee myös saamaan väriä aneemiseen tilaansa, järjestäjät lupailevat.
Tänä vuonna Olutharrastuspäivien osatapahtumia jakautuu peräti neljän päivän ajalle. Pääpaino on perjantaina 30.7. ja myös lauantaina. Uuteen olutkulttuuriharrastukseen kuuluu läheisesti perinteiden kunnioittaminen. Oluttyylien monimuotoisuuden ohella aiheina ovat sahdinvalmistus ja sauna. Osallistujille on varattu saunomismahdollisuus puulämmitteisessä saunassa sekä torstai-iltana että sunnuntaina.
Ohjelmaan sisältyy sahdinvalmistuksen Suomen Mestaruus –kilpailun paikallinen karsinta. Paikkakuntakohtaisesti karsitut kilpailijat laitetaan järjestykseen lauantaina 14.8. Lahden matkustajasatamassa.
Edellisvuosien tapaan tutustutaan esimerkiksi etiketti- ja materiaalikeräilijöiden kuulumisiin, olutkirjallisuuteen ja arviointeihin ja historiapainotteiseen olutkulttuurimatkailuun.
Päivien aikana järjestetään useita opastettuja tutustumiskierroksia helsinkiläisiin olutravintolakohteisiin sekä lähituottajien myymälöihin.
Samaan aikaan järjestetään Helsingin Rautatientorilla pienpanimotapahtuma Suuret Oluet – Pienet Panimot, jonka yhteydessä olutharrastajat pääsevät tapaamaan ja haastattelemaan tuottajia.
Lisätietoja:
J.T. Laakso, toimittaja-tuottaja
OLUTtiedotus / IV Valtakunnallisten Olutharrastuspäivien tuottaja
olutinfo@netti.fi, gsm 050 346 7582