M.C. Escher
Mahdottomia maailmoja
Maurits Cornelis Escherin tuotantoa esitellään nyt ensimmäistä kertaa laajemmin Suomessa. Näyttely on läpileikkaus maailmankuulun taiteilijan tuotannosta. Museon kolmannessa kerroksessa on esillä 60 eri painotekniikoilla valmistettua alkuperäisteosta – puupiirroksia ja -kaiverruksia, litografioita sekä mezzotintoja. Teokset on lainattu M.C. Escher -säätiön merkittävästä kokoelmasta.
Näyttelykokonaisuus esittelee myös Escherin vähemmän tunnettua tuotantoa kuten italialaisia maisemia ja kaupunkikuvia, muotokuvia ja asetelmia, jotka edustavat ansiokkaasti 1920- ja 30-lukujen realistista uusasiallisuutta. Escherin taiteilijanuran käännekohta oli vuosi 1935, jolloin hän alkoi innokkaasti tutkia ja kuvata mahdotonta ja ääretöntä, mikrokosmosta ja makrokosmosta. Escher alkoi pohtia olemassaoloomme liittyviä kysymyksiä, ihmeellisiä ja käsittämättömiä asioita, jotka ymmärrämme todeksi, mutta joita on vaikea sanoin kuvata.
Teokset Ylös ja alas (1947), Suhteellisuus (1953) sekä Portaita ylös ja alas (1960) haastavat perinteisen havainnoinnin ja kuvaavat paradokseja, joita emme osaa selittää. M.C. Escherin teokset ovat visuaalisesti tieteellisiä. Ne yhdistävät tieteellisen ja taiteellisen ajattelun sekä antavat yleisölle mahdollisuuden kokea virkistäviä ahaa-elämyksiä.
Näyttelyn pedagoginen osuus on esillä museon toisessa kerroksessa. Yleisön on mahdollista kokea mm. illuusioon perustuva Amesin huone, jossa kävijä muuntuu vain muutaman askeleen ottamalla jättiläisestä kääpiöksi. Taiteilija M.C. Escheriä ja hänen teoksiaan esittelee dokumenttifilmi. Escherin teosten takana olevaa klassisen optisen illuusion mahdollisuuksia havainnollistavat ja selittävät 3D -animaatiot.